edellisestä kirjoituksesta on kauan, ei mitään hajua miten kauan. erinäisiä asioita on tässä välissä tapahtunut. toteutetaan insinöörigeenejä ja luetteloidaan:
1. eli tärkein. H tuli takaisin. ei kertonut pariin viikkoon liikkeistään mitään ja sitten ilmestyi eteeni kun olin ostamassa lihapullia. oli siinä leuka lattiassa hetken jos toisenkin. ensitapaamisemme jälkeen tuntui että itku voisi tulla mutta en siinä sitten viitsinyt vetistellä kun oli työkavereitakin ympärillä, olisi pitänyt ehkä selittää jotain syytä nääs. eikä sellaiseen pysty kun on niin täysin häkeltynyt.
2. sain taikin ennakkotehtävät valmiiksi ja lähetettyä. tapani mukaan tein suurimman osan toteutustyöstä viimeisenä mahdollisena päivänä. no, valmiiksi ne kuitenkin tulivat ja olin jopa kohtalaisen tyytyväinen aikaansaannoksiini.
3. olen hiukkasen tajunnut mistä ihmissuhteissa on parhaimmillaan kyse. ja olen hiukkasen tajunnut mihin suuntaan tahdon pyrkiä elämässäni. ja olen aika paljon tajunnut kuinka kertakaikkisen mahtava perhe mulla on.

 kolme on sen verran täydellinen luku että lopetan listauksen tähän ja alan vapaassa järjestyksessä tohkeilla H:sta.
tänään ei tavattu mutta olen kyllä tajunnut asioita senkin edestä. keskustelin neiti A:n kanssa ja sain monta asiaa järjestykseen päässäni, osasin antaa tilaa omille heiveröisille tunteilleni enkä odottaa niiltä liikoja (liikoja odottaessa on vaikea kuulla mitään oikeasti olemassaolevaa). huomasin että hymyilin aika paljon puhuessani H:sta, ja onhan tässä kaikkea ruokahalun vähäisyyttä jne. ja aika iso juttu on se että tuossa tunti sitten soitin H:lle ja kysyin että no ehdittäiskö nähdä nyt, ja hänelle ei sopinutkaan. melkein riemulla tervehdin sitä tunneaaltoa joka siitä tuli. "mitä jos se ei haluakaan nähdä mua" ja kaikkea tätä. hyvin tuttua, hyvin tuttua, mutta ei pitkään aikaan koettua. olen yrittänyt aikaisemmin miettiä että mitä jos se ei haluaisikaan olla mun kanssa, miltä musta sitten tuntuisi. mutta ei sitä vaan ole osannut ajatuksen tasolla tajuta miltä tuntuisi, mutta nyt tajuan että no tältä. ja hopsis, kyllä se taitaa olla mulle aika tärkeä. itketti kun tajusin että ei tää juttu kertakaikkisesti ole mikään itsestäänselvyys, tässähän on ihan oikea kahden ihmisen suhde, ja aika tärkeä vielä. ja sitten itketti uudestaan.
voi vitsi kuinka jännittävää tää elämä on.