tiistai, 3. huhtikuu 2007

pitkästä aikaa blogiseni

edellisestä kirjoituksesta on kauan, ei mitään hajua miten kauan. erinäisiä asioita on tässä välissä tapahtunut. toteutetaan insinöörigeenejä ja luetteloidaan:
1. eli tärkein. H tuli takaisin. ei kertonut pariin viikkoon liikkeistään mitään ja sitten ilmestyi eteeni kun olin ostamassa lihapullia. oli siinä leuka lattiassa hetken jos toisenkin. ensitapaamisemme jälkeen tuntui että itku voisi tulla mutta en siinä sitten viitsinyt vetistellä kun oli työkavereitakin ympärillä, olisi pitänyt ehkä selittää jotain syytä nääs. eikä sellaiseen pysty kun on niin täysin häkeltynyt.
2. sain taikin ennakkotehtävät valmiiksi ja lähetettyä. tapani mukaan tein suurimman osan toteutustyöstä viimeisenä mahdollisena päivänä. no, valmiiksi ne kuitenkin tulivat ja olin jopa kohtalaisen tyytyväinen aikaansaannoksiini.
3. olen hiukkasen tajunnut mistä ihmissuhteissa on parhaimmillaan kyse. ja olen hiukkasen tajunnut mihin suuntaan tahdon pyrkiä elämässäni. ja olen aika paljon tajunnut kuinka kertakaikkisen mahtava perhe mulla on.

 kolme on sen verran täydellinen luku että lopetan listauksen tähän ja alan vapaassa järjestyksessä tohkeilla H:sta.
tänään ei tavattu mutta olen kyllä tajunnut asioita senkin edestä. keskustelin neiti A:n kanssa ja sain monta asiaa järjestykseen päässäni, osasin antaa tilaa omille heiveröisille tunteilleni enkä odottaa niiltä liikoja (liikoja odottaessa on vaikea kuulla mitään oikeasti olemassaolevaa). huomasin että hymyilin aika paljon puhuessani H:sta, ja onhan tässä kaikkea ruokahalun vähäisyyttä jne. ja aika iso juttu on se että tuossa tunti sitten soitin H:lle ja kysyin että no ehdittäiskö nähdä nyt, ja hänelle ei sopinutkaan. melkein riemulla tervehdin sitä tunneaaltoa joka siitä tuli. "mitä jos se ei haluakaan nähdä mua" ja kaikkea tätä. hyvin tuttua, hyvin tuttua, mutta ei pitkään aikaan koettua. olen yrittänyt aikaisemmin miettiä että mitä jos se ei haluaisikaan olla mun kanssa, miltä musta sitten tuntuisi. mutta ei sitä vaan ole osannut ajatuksen tasolla tajuta miltä tuntuisi, mutta nyt tajuan että no tältä. ja hopsis, kyllä se taitaa olla mulle aika tärkeä. itketti kun tajusin että ei tää juttu kertakaikkisesti ole mikään itsestäänselvyys, tässähän on ihan oikea kahden ihmisen suhde, ja aika tärkeä vielä. ja sitten itketti uudestaan.
voi vitsi kuinka jännittävää tää elämä on.

perjantai, 16. maaliskuu 2007

mitä ajattelen tänään

kuunnella itseään tässä elämässä, kuunnella sydäntään, yrittää tulkita mitä se tarkoittaa. pitää sydäntään hyvänä, arvostaa sitä ja sanoa ”ei se mitään” jos se ei aina aivan tiedä mitä tekee. antaa sydämen ainakin välillä päättää mihin suuntaan mennä. kuunnella heikkouksiaan ja antaa itsensä rauhassa itkeä ja tuntea pahaa mieltä. ja kuitenkin tietää että elämässä, omassa elämännäkemyksessä, pohjimmaisena on toivo. katsoa tulevaisuuteen luottavasti ja arvostaa omaa tapaansa elää; tietää että jotain siitä tavasta säilyy halki elämän kaikkien kuoppien ja huippujen. iloita kevättuulista ja pikku kodista. kiittää elämän hyvistä ihmisistä, kiittää niin paljon että melkein sattuu. tietää että on olemassa toivo, toivoa että koko ajan voi kasvaa kypsemmäksi ja sisäisesti rikkaammaksi ihmiseksi ja pystyä tekemään jotakin toisten hyväksi. katsoa omaa napaansa ja muidenkin napoja. unelmoida rakkaudesta. kaivata vilpitöntä ja hyväksyvää yhteyttä (jota on saanut kokea)(kaivata hurjasti sitä ihmistä jonka kanssa sen sai kokea odottamatta, Jumalan jekkuna pikku ihmisille). hymyillä huvittuneesti sille että aina muuttaa mieltään. iloita siitä että on kuitenkin löytänyt jotakin pysyvää ja hyvää. unelmoida rakkaudesta lisää ja lisää ja lisää. odottaa sitä päivää jona saa tietää miten tämän unelman käy. hyväksyä se että jos unelma ei täyty, uusia unelmia tulee kyllä. ja antaa itsensä surra mennyttä unelmaa, ja jonakin päivänä huomata että se on tosiaan mennyt ja hymyillä. mutta ihan hätiköimättä; tässä hetkessä unelmoida rakkaudesta ja antaa sydämen toivoa mitä se tahtoo. olla pelkäämättä liikaa, sillä pohjimmaisena on onneksi toivo.

tiistai, 13. maaliskuu 2007

iloa

leivoin grissineitä

aurinko paistaa

ikkuna ensimmäistä kertaa auki

levyltä ismon hallanvaaraa

h:lta tuli viesti

pikku koti on rakas

ja tänään tapaan vielä ystävänkin

sunnuntai, 11. maaliskuu 2007

sunnuntain päänsärkyisiä ajatuksia

kello kulkee kahtatoista, tämä yksiön asukki kuivuu suihkun ja itkemisen jäljiltä. katsoin nimittäin telkkarista elokuvan 13 ja risat, varsin huonoin ennakko-odotuksin, mutta päädyin huomaamaan että se oli oikeastaan ihan sympaattinen leffa jossa on hyvä sanoma. ja voi kuinka itkin lopussa, ihan tyrskimällä. ja voi kuinka hyvää itkeminen pitkästä aikaa teki. joskus vähän nolotti jos itkin jollekin ei-niin-katu-uskottavalle asialle mutta nyt oli vaan ihan ilo. samat ne asiat on jotka koskettaa, viis siitä minkä tasoinen kulttuurituote on kyseessä.

sitten otsikon asiaan. päätä on tänään särkenyt enemmän tai vähemmän koko päivän, ties mistä johtuen. nukuin ihan hyvin ja tarpeeksi ja ulkoilinkin eikä hartioissa tunnu mitään suurempaa jumitusta. ehkä syynä on sitten geenit tahi eilisillan nautitut nesteet. mutta ei mulle ikinä tule krapulaa, eihän? tämän säryn ohella päivä on muutenkin mennyt vähän lööbaillessa. kävin kyllä neiti A:n kanssa kävelemässä ja ennakkoäänestämässä ja keskustelemassa tärkeistä asioista hänen olohuoneessaan (H tulee suomeen toivon mukaan jo kuukauden lopulla ja vie yhä enemmän tilaa minun pohdinnoissani. on hyvin jännittävää että mitä tapahtuu sitten kun taas kohtaamme, kun molemmat on miettineet elämiään tässä reilun puolen vuoden ajan. ja kyllähän meillä on vieläkin toisiamme ikävä, on ollut koko ajan, tai jos ei nyt koko ajan niin ainakin usein ja aika säännöllisesti. minulla on ollut selkeimpiä taukoja silloin jos on ollut joku muu miesasia mielessä, mutta kaikki ne sitten menivät kuitenkin ohi ja H pomppasi takaisin mieleen. vitsit että on jännittävää sitten kun hän tulee takas).

luulenpa että nyt on aika mennä nukkumaan.

maanantai, 5. maaliskuu 2007

watching conan

siinä ainoa ohjelma jonka näen halutessani melkein joka päivä. ja yksi niistä harvoista asioista jotka mitenkään viittaavat rutiiniin elämässäni. tuntuu miellyttävän arkiselta tulla illalla kotiin töistä tai muualta ja nauraa jollekin idioottimaiselle vitsille kuten the interrupter. ...

nyt on kyllä ihanaa että on arki. mitään ihmeellistä ei tapahdu, olin töissä, näin äsken ystäviä (voitettiin ässäarvalla kakskymppiä, wow), ostin jugurttia ja passionhedelmiä ja metwurstia, juttelin hiukkasen flirttisävyisesti työkaverin kanssa (taas! vaikka tiedän että se voi häkellyttää tunne-elämää harmillisesti) ja tulin bussilla kotiin ja hengailen ja menen nukkumaan. ilo.

conanissa leivotaan (: